Teollisuusmatkailu – matkailun seuraava megatrendi

Julkaistu Lounais-Lappi -lehdessä 2.2.2019

Raflaavasta otsikostaan huolimatta teollisuusmatkailussa on jotain kiehtovaa, outoa ja siinä on potentiaalia nousta yhä vahvemmin esiin matkailun osa-alueella. Se on rosoista, siinä on vahva alueen omaleimaisuuden ja aitouden maku ja sen voiteluaineena toimii alueen ihmiset ja osaaminen.

Teollisuuden ja matkailun yhdistäminen ei sinällään ole mitään uutta; sitä on tehty jo kauan. Kukapa meistä ei olisi vieraillut viinitehtailla ja olutpanimoissa tai kiertänyt maatiloja? Yksinkertaisimillaanhan teollisuusmatkailu on alueen elinkeinojen ja vahvuuksien paketoimista ja myymistä palveluiden ja tuotteiden muodossa matkailijoille.

Meri-Lapissa on viime vuonna Kemin kaupungin ja Oili Ruokamon johdolla luotu teollisuusmatkailumalli, joka jakautuu kolmeen osioon myötäillen teollisuusmatkailun perinteistä rakennetta: kulttuuriperintö (alueen historia), arktinen teollisuus (alueen nykypäivä) ja tieteellinen turismi (visioiva tulevaisuus). Nämä kolme osa-aluetta antavat mahdollisuuden tarttua erilaisiin hankkeisiin ja rakentaa uusia, mielenkiintoisia matkailupalveluita vaikka puun, metallinjalostuksen tai kiertotalouden ympärille. Unohtamatta logistiikkaa, kaupan alaa, pienpanimoa, biotaloutta ja kaivoksia.

Millaisia sitten tämän alueen teollisuusmatkailutuotteet voisivat konkreettisesti olla? Esimerkiksi yritysvierailut tai alueen toimialoihin liittyvät työpajat. Yritysvierailu voisi olla yhteistyötä bussiyrityksen, matkaoppaiden, kohdeyritysten, kahvilayrittäjän (tarjoilut) ja paketin myyjän kesken. Työpaja taas esim. puusta tai metallista tehty, jokin omaleimainen, yksinkertainen juttu. Jonka turistit pystyvät valmistamaan nopeasti ja opastus onnistuu jopa ilman yhteistä kieltä.

Teollisuusmatkailua on myös kokonaisen alueen kehittäminen omaksi konseptiksi (esim. Fiskars Village) tai jokin merkittävä, erikoinen nähtävyys tai kokemus (kaivosmuseot maan pinnan alla). Kemissä jäänmurtaja Sampon voisi nähdä pioneeriksi myös teollisuusmatkailussa ja tulokset puhuvat puolestaan; erilainen ja vaikuttava elämys kiinnostaa

Perinteinen Lapin matkailu rakentuu vahvasti tuntureiden, rauhoittumisen, porojen ja joulupukin ympärille. Lappi voi olla myös paljon muuta ja teollisuusmatkailu antaa erittäin mielenkiintoisen ja hyvän lisän koko Lapin matkailutarjontaan.

Ps. Parhaillaan valmistellaan Meri-Lapin teollisuusmatkailuhanketta yhteistyössä MTIn ja Kemin kaupungin kanssa, johon kutsutaan mukaan koko Meri-Lappi. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä hankkeessa, ota yhteys mahdollisimman pian Oili Ruokamo puhelin 040 596 5031

 

Minna Miettunen on digiviestintätoimisto Nuotio Digitalin yrittäjä ja vastaa Kemin Yrittäjät ry:n hallituksessa teollisuusmatkailun ja matkailun yritysyhteistyöstä.

Leave a comment