Matkailukuvat: muokattaisiinko kuvat vai todellisuus vai molemmat?

Olemme tottuneet näkemään matkailumarkkinoinnissa matkailukohteista upeita kuvia, jotka kuvankäsittely tai kuvausjärjestelyt ovat tuoneet. Kohteiden liioittelu  lähtee kuitenkin välillä laukalle. Perusmatkailijalla ei aina ole mahdollisuutta tulla katsomaan sitä näkyä jonka esitteessä tai somessa näki ennen matkaa. Tässä muutamia esimerkkejä:

Kuvankäsittely

Revontulet ovat komeita, mutteivat ehkä ihan niin kirkkaan vihreänä hohkaavia  kuin monissa kuvissa on.

Kopterit

Suomalaisten järvien määrä ei hahmotu useinkaan kuin vasta helikopterista kuvattuna. Kun matkailija saapuu järven rantaan, hän näkee kuitenkin vettä ja metsikön vastarannalla vähän matkan päässä. Tämä pätee luonnon lisäksi myös kaupunkiviidakkoon – paikan päällä näet vain seuraaviin liikkennevaloihin tai tietyöhön asti.

Optinen kikkailu

Kuten perspektiivin litistäminen tele-optiikan avulla tai pienten yksityiskohtien suurentaminen makrolla. Hiljaisen kadun saa teleobjektiivilla vääristeltyä vilkkaan näköiseksi. Makrolla voi poimia näkyviin  jotain mitä käytännössä normaalisti ei silmällä edes erota.

Entä jos muutettaisiinkin todellisuus?

Tietysti valo- ja videokuvaus on aina perustunut rajaamiseen, korostetaan siis tiettyä osaa todellisuudesta, jotta luodaan haluttu vaikutelma. Siinä ei ole mitään väärää, eikä mihinkään äärirealismiin tarvitse pyrkiä, mitä se sitten onkaan. Tarkoitan sitä, että matkailukuvissa nähty näky olisi jossain määrin mahdollista myös itse saavuttaa ja myös kuvata.  

Mutta entä jos ympäristöä todella muokataan niin, että hienojen kuvien ottaminen onnistuisi melkein keneltä vain ja ympäristö todella olisi sellainen mitä esitteissä on kuvattuna? Näyttävän kuvan ottaminen onnistuu yhdeltäkin taitavalta kuvaajalta. Fyysisen ympäristön muokkaus vaatii enemmän aikaa ja resursseja, päätöksiä ja pätäkkää. Aina se kuitenkaan ei vaadi kovin paljoa rahaa, enemmänkin kuvaamisen huomioimista. Tässä muutamia ideoita, näitä voi keksiä helposti lisää.

Näköalapaikkoja voi rakentaa tai ylimpiä kerroksia avata tähän käyttöön. Usein parikymmentä metriä riittää, etteivät puut tai rakennukset ole edessä. Merkatut näköalareitit rohkaisevat liikkeelle. Kyltillä merkityt ”selfie-pisteet” helpottavat kuvaamista, kokemista ja jakamista. Näissä pisteissä saat itsesi ja kohteen hyvin kuvaan. Niissä voi olla myös kohteen hashtag merkattuna kylttiin. Maantiesiltojen kaiteeseen voi esimerkiksi tehdä autojen silmien korkeudelle aukon, sen sijaan että siinä on kaiken peittävä kaide. Järvimaisema avautuu sitten eri tavalla.  Kuution kokoiset roskapöntöt voi viedä nähtävyyksien sisäänkäyntien vierestä pois. Ne pääsevät helposti tuhansiin kuviin. Esimerkkejä löytyy satoja, periaate vain että kuvan ruuvaamisen sijaan ruuvataan ympäristöä. Ja hyvä näköalat voivat lopulta olla mukavaa kaikille, myös paikallisille.


Linkitys  tosi- ja digimaailman välillä

Kaikkea ei voi tietystikkään ratkaista vain joko/tai digitaalisesti tai tosimaailman keinoin, vaan välille tarvitaan siis kokemuksen siltoja,  linkityksiä ja palvelumuotoilua, niin että kokemus risteää sulavasti näiden kahden maailman välillä. Kun tosimaailman alusta on kunnossa, digitaalista näkyvyyttä on helppo boostata vaikkapa kuvakilpailuilla, bloggaaja- tai Instagram-vaikuttajayhteistyöllä.  Paikasta voi tulla lopulta niin suosittu ja helppo kuvata, että matkailijat hoitavat homman lopulta automaattisesti ja synnyttävät paikan visuaalisen brändin, joka perustuu todellisuuteen ja jonka kuka tahansa voi tulla kokemaan ja näkemään.

 

Mikko Manninen

Leave a comment